Etsitkö terapeuttia?
Haluat ehkä selkiyttää ajatuksiasi tai koet olevasi tienhaarassa oman elämäsi polulla.
Kyseessä voi olla suurempi tai pienempi kriisi, huoli tai vaikkapa halu tutustua paremmin omaan itseensä.
Terapiaan voit tulla minkä tahansa koetun ongelman tai haasteen kanssa. Lähetettä ei tarvita.
Kuka?
Nimeni on Annika Saralahti. Olen ammatiltani vuonna 2011 valmistunut sairaanhoitaja sekä koulutuksessa oleva ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja sielunhoitoterapeutti (valm. 3/2023).
Sairaanhoidon opinnoissani olen suuntautunut psykiatriseen hoitotyötön. Lisäksi olen työskennellyt fyysisten sairauksien parissa erikoissairaanhoidossa sekä perusterveydenhuollossa.
Vapaaehtoistyötä olen tehnyt maahanmuuttajien ja erityisesti naisten ja perheiden parissa vuosina 2016-2021.
Vastaanottoa teen tarvittaessa myös englanninkielellä.
Persoonana olen helposti lähestyttävä ja asiakasta arvostava. Olen kiinnostunut ihmisestä kokonaisvaltaisena arvokkaana yksilönä. Ajattelen, että ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija.
Askeleita Polulla
Ajattelen, että ihminen on lähtökohtaisesti arvokas ja upea olento, joka ansaitsee tulla kohdatuksi armosta ja hyväksynnästä käsin.
Harva ihminen selviää tästä elämästä täysin ilman ongelmia ja haasteita. Joskus omalle mutkittelevalle polulle tarvitaan rinnallakulkijaa ja terapeuttista apua suuntaviivojen etsinnässä ja ajatusten selkiyttämisessä.
Näistä ajatuksista on syntynyt Askeleita polulla.
Terapeuttina tehtäväni on auttaa asiakasta löytämään oman potentiaalinsa ja voimavaransa hänen omalla polullaan, sekä löytämään ratkaisuja ongelmiin. Uskon, että ratkaisun avaimet ovat jo asiakkaalla itsellään.
Työskentelen ratkaisukeskeisestä ja tarvittaessa sieluhoitoterapeuttisesta viitekehyksestä käsin.
Ratkaisukeskeinen Viitekehys
Ratkaisukeskeinen terapia eroaa muista terapiasuuntauksista pääpiirteittäin siinä, että ongelmapuhetta on varsin vähän. Terapiassa katse on suuntautunut paljolti nykyhetkeen ja tulevaan. Terapiatilanne on vuorovaikutuksellinen ja voimavarakeskeinen.
Terapia voi olla lyhyt- tai pidempikestoista. Asiakas itse määrittelee terapiaprosessinsa pituuden. Lyhytterapeuttinen terapiaprosessi saattaa vaihdella keskimäärin 3-20 käyntikerran sisällä. Joskus ongelmat saattavat ratketa jo muutaman käynnin aikana. Toisinaan terapiaprosessi saattaa kestää vuoden tai ylikin. Pääsääntöisesti asiakas käy vastaanotolla kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa, riippuen tilanteesta ja asiakkaan tarpeista.
Kenelle?
Ratkaisukeskeinen terapeuttinen keskusteluapu soveltuu useimmille ihmisille ja monenlaisiin ongelmiin.
Tässä yleisimpiä syitä tulla vastaanotolle:
Oman jaksamisen tukeminen
Kriisit
Kuormittava elämäntilanne
Halu kehittyä ja kasvaa ihmisenä
- Vuorovaikutukseen liittyvät haasteet
- Itsetunto-ongelmat
- Ahdistuneisuus, masennusoireilu
- Uupumus
Jo sen pohtiminen, voisiko terapiasta olla apua ongelmaasi, on hyvä syy ottaa yhteyttä!
En tarjoa KELA-tuettua kuntoutusterapiaa.
”Kun ihmiset tulevat vastaanotolle, he tulevat ratkaisun kanssa. He eivät vain tiedä, että heillä on vastaus mukanaan”
— Milton H. Erickson
Hinnasto
Aika | Hinta | |
---|---|---|
45 min | . . . . . . . | 65 € |
90 min | . . . . . . . | 80 € |
Sijainti & Yhteystiedot
Otan vastaan asiakkaita Riihikedossa Porin keskustan tuntumassa kodinomaisessa yksityisasunnossa.
Parkkipaikan löydät lähistöltä tien vierestä tai Palmgren-konservatorion pysäköintialueelta. Muista tällöin parkkikiekko.
Kysy myös etäterapiamahdollisuutta, mikäli et voi saapua paikanpäälle. Etävastaanotto tapahtuu videovälitteisesti Valviran hyväksymällä turvallisella alustalla tai puhelinvastaanottona.
Voit ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 040 671 2588 tai käyttämällä alla olevaa yhteydenottolomaketta.
Yhteydenottolomake
Henkilökohtaiset Tietosi
Kaikki vastaanottokäynnit ovat salassapidon alaisia.